kesä, jona ei tuuletettu asuntoa

siinä minä seisoin ja tuijotin huoletonta kiss-maskiani äitini pienemmän kylpyhuoneen peilistä. pienemmällä tarkoitan sitä, että sinne mahtuu vaivattomasti yksi pehmeällä istuintyynyllä varustettu rottinkituoli ja kaksi syötävän hyvännäköiseksi pumpattua nuubialaisorjaa, jotka puristivat tuoreista mangoista hyvääiltaa-juomaa kylvyn janoittamalle.

pesin kasvoni ja kiss-maskin alta paljastui kaksi silmää, jotka punaisuudellaan lähentelivät jo kahta sianvit.. tai noh, koska tätä lukee kuitenkin myös perheen pienimmät niin sanotaan näin, että ne näyttivät jota kuinkin siltä kuin olisin päivän aikana pajauttanut jalkapallokentällisen verran tavaraa.. tai no sanotaan sittenkin, että juniorijalkapallokentällisen verran, koska on tärkeää kannustaa nuoria urheilemaan. anyway. kyse oli vaan kolmen edellisen päivän tunteiden, tuoksujen ja fyysisen rasituksen aiheuttamasta alkukantaisesta reaktiosta, joka paremmin tunnetaan nimellä hysteerisen naisen, joka ei uskaltanut tappaa ampiaista, itku.

kaikki alkoi torstaina, kun eksyin matkalla terapeutille. siellä ei tapahtunut mitää erikoista. minua on kuitenkin aina hieman huvittanut ne nessupakkaukset tuollaisten paikkojen pöydillä. se on jotenkin vähän.. sitten olikin jo perjantai ja aamuvuoro, jota seurasi suorastaan huumaava yövuoro, ja ei, en tietenkään ottanut päiväunia, koska mielestäni facebookissa istuminen ja ainoan hautajaisiin sopivan ja säädyllisenpituisen mekon hajottaminen tuntui huomattavasti viihdyttävämmältä puuhastelulta. minuuttia yli kahdeksan (2001 sota-aikaan) vitutti hieman paikallisen kauppakeskuksen käytävällä tajutessani, että kaikki kaupat olivat menneet jo kahdeksalta (2000) kiinni. onneksi minulla oli vielä tunti aikaa hakea hautajaisiin sopiva kolttu lähimmästä made in imadethisbybrucelee7yearsold-myymälästä. siis kohti ferraria. puhelin soi:

-missä vitussa sä oot? täällä leviää homma käsiin ja sun vuoros alkoi tasalta.
-jaa.
-että hophop niinku olis jo.
-joo. olen kirjoittanut kalenteriini, juu, juuri siihen nahkaiseen, mukava, kun muistit, että vuoroni alkaisi yhdeksältä. ai ei kiinnosta kalenterini mater

kesäyön valossa kohti kotia. viisi tuntia aikaa nukkua, sitten ostaa mekko, sitten mennä hautajaisiin, sitten mennä töihin, sitten mennä syntymäpäiville ja sitten mennä humalaan. juuri, kun keskustelin tulevan aamun surullisesta tapahtumasta kadunkulmassa työtoverini kanssa, ohi ajoi valtava kärpänen vanhalla miestenpyörällä. seuraava aamu ei enää tuntunutkaan niin vieraalta.

löysin mekon heti ensimmäisestä kaupasta. kapakan kautta kirkkoon. en mennyt arkulle katsomaan ja luulen tietäväni, että se oli yksi elämäni parhaimmista päätöksistä (niitä on muutama) katsellessani muiden henkisiä romahtamisia heidän kävellessään käytävää pitkin ohitseni. tuohukset oli jo kerätty. pihalla vilkutin autolle ja siirryin rinkiin itkemään ja polttamaan tupakkaa muiden kanssa. halattiin monta kertaa. sitten menin tekemään tämän vuoden parhaan aamutilin ja olin kaikkien janoisten sankari.

syntymäpäivät olivat osaltani lyhyet ja väsyneet. kakku oli hyvää, vaikka banaani vetääkin harmaaksi rieskojen välissä. lähdin piakkoin.

kotona tein nallepuuroa lohduttaakseni itseäni siitä, etten osannut ryypätä ja olla virkeä. istuin ja katsoin viisuja sydämeni itkiessä verta mitä upeampien lahjakkuuksien äärellä. ranskan räjäyttäessä potin suljin television, riisuin itseni alastomaksi ja napsautin yövalon päälle. lampun kuvun alta tuli helvetin iso ampiainen. otin muutaman juoksuaskeleen vessaan, istuin pöntölle ja aloitin täysin musertuneen ja väsyneen ihmisraunion raastavan itkun. istuin pöntöllä alasti ja itkin. itkin kuollutta ystävääni, surkeaa viinanhimoani, väsymystäni, yksinäisyyttäni, sitä, ettei minulla ollut puhelinta mukana vessassa, sitä, että minun täytyisi ryhtyä vielä murhaamaan joku ennen kuin pääsisin nukkumaan. rohkaistuin. avasin oven hitaasti ja nappasin eteisestä mukaani ilmaisjakelulehden, jonka käärin rullalle. en nähnyt ampiaista missään. sain sätkyn. menin takaisin vessaan istumaan täysin lyötynä ja näppäilin ainoan numeron, jonka sellaisessa hädässä vain voi. äiti. miten niin et saa mitään selvää puheestani?! kunniiskmäoonyhyyniinvitunkorskväsynytjatäälläonkraahampiainenja
rohkaistuin uudestaan ulos vessasta edelleen puhelimeen niiskuttaen. ja sitten minä näin sen. enkä pystynyt tappamaan. jähmetyin täriseväksi hysteeriseksi itkuraunioksi keskelle huonetta, kunnes puhelimen toisesta päästä kuului:

-pue päälles ja tule vartin päästä siihen pihalle. tullaan hakemaan sut nukkumaan.

kaksitoista tuntia unta tekee ihmeitä päänsisäiselle politiikalle. aamulla menimme perheen kesken nitistämään tuon viattoman luontokappaleen ja voi sitä riemua, jonka avulla sain siivottua, pestyä ikkunoita ja saunottua, kunnes jack bauer palautti minut takaisin perinteisen masentuneeseen tilaan. siinä ohjelmassa on jotain todella pahasti pielessä.

*