astellessani kohti espoolaisen ammattikorkeakoulun pääsykoetilaisuutta tuossa taannoisena tiistaina sain tuta lievän alemmuuskompleksin. treenattuja, keinotekoisen sileän rusketuksen omaavia vartaloita joka puolella. kaikki varustettu upeilla päillä, siistillä meikillä ja päiden yläpuolella keikkui mitä trendikkäimpiä kampauksia, jotka kuiskivat minulle, pihan perällä istuvalle lökäpöksyiselle kesäisen päivettyneelle ja keskioluen turvottamalle olemukselleni, jonka kruunaa alle kymmenen euron hiusväri viime maaliskuulta jossain kohtaa meikitöntä päätäni, kuin kymmenillä erilaisilla psyykelääkkeillä varustetut seireenit: huolehdi itsestäsi, koska olen sen arvoinen, ehkäpä se on maybelline, maybe. haastattelun, joka sinänsä oli mielestäni hieman kyseenalainen, kun kaksi hakijaa ns. kilpailivat toisiaan vastaan eli olivat siis samaan aikaan haastattelussa vierekkäisillä penkeillä, hoidin mielestäni kiitettävästi toteamalla vain, että nähään elokuussa, moro.
pub sirdiessä oli kerrankin tilaa ja päivänsankari saatiinkin sinne piipahtamaan ennen vakavaa vammautumistaan. voisinpa viettää siellä kokonaisen syysillan yksinäni soittamassa koko jukeboxin kahteen kertaan ympäriämpäri ja istua just siinä penkillä ja juoda lumumbaa tai minttukaakaota. ehdottomasti väkeviä kuitenkin. voisin jopa kokeilla paikan toastia, vaikka en kyllä takahuoneessa ollut toastikonetta havaitsevani. sitten voisin vaikka kerätä kimpun erilaisia vaahteranlehtiä ja tappaa its
viikonlopun jo loppua kohden jokseenkin jopa häpeällistä aku ankka-känniä seurannut kuuden tunnin avautumisrinki nurmikolla omena- ja appelsiinimehun voimalla suoritettuna tuli oikeasti ihan ihan oikeaan paikkaan ja niin surullista kuin se onkin vihdoin uskoa, niin maailmassa on ihan oikeastikin ihmisiä, jotka haluavat just mulle pahaa, satuttaa, kiusata, pettää, vedättää. mutta pakko uskoa. ei saa siirtää uusiin ihmissuhteisiin vanhaa katkeraa. ei vaan voi. vittu kuolisin siihen paikkaan, jos en uskois hyvään ja että pakko on olla enemmän niitä, jotka haluaa hyvää, pitää hyvänä ja on siinä. pakkopakkopakko.
toisessa haastattelussa oli jo rennomman oloista porukkaa. tai no vitustko mää tierän, ku en kenenkään kans puhunut, paitsi yhden tutorin, joka luonnollisesti ilmoitti haastatteluluokkani väärin, minkä takia juoksin portaita kolmen kerroksen välillä muutaman kerran parin minuutin aikana, ja minä vittu niin vihaan portaita ja juoksemista. no tarjos se jonkun helvetin ison korruptiokarkin, joten haastattelu suoritettiin omalta osaltani ensimmäiset viisi minuuttia läähättäen ja kokonaisuudessaan peukalon kokoinen karkkimälli poskeen tungettuna. tein ehkä vaikutuksen. en malta odottaa tuloksia.
kotikaupunki kylpee herttaisessa kahdenkymmenenkahdeksan (28) asteen helteessä ja olo on kuin barbababalla. tällä hetkellä jotenkin pystyasennossa. hirveest oli hevireuhkia junas. tulee mustaamaan tänne. ne on rauhallist väkee. miksi muuten raumanmeren juhannus on porissa? no, eisevvälii, ku en menis sinne muutenkaan mistään hinnasta. hyi olkoon niitä luuser
tällä viikolla tullut ajateltua lähes joka päivä, minkälainen on hyvä esimies ja millainen itse pyrkisin olemaan. käynyt läpi omia edellisiäni jonkin verran ja vähän auktoriteettipulaa on kyllä ollut.
minkälaisia esimiehiä muilla on ollut, minkälainen olisi parhain mahdollinen esimies ja millaisia luulisitte itse olevanne?
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
3 kommenttia:
Mä vihaan toimitusjohtajia. Ne on ollu järjestään mun työhistoriassa kuspäitä. Sen sijaan lähimmät esimiehet, vuoropäälliköt, myymälänhoitajat yms ovat olleet yleensä kivoja. Mullahan on toi auktoriteettiongelma ja joka kerta kännissä ollessani toivon, ettei toimari tulisi vastaan missään, kun vois tulla pahaa jälkeä jne. Hei, mähän alan uhoomaan! Kivaa!
Meinaatko muuttaa ESPOOSEEN?!
-minh-
Mä oon omassa duunissani "pikkupomo" ja odotan mun duuniporukalta aika paljon. Mä kyllä myöskin muistan kiittää aina välillä hyvin tehdystä duunista ja pyrin siihen, että me juhlitaan kesällä usein. Se voi olla vähän väärinkin, en tiedä.
minh, no en toivottavasti muuta espooseen. kakskytä vuotta plusmiinusnolla riitti just sopivasti mulle. jos noista kahdesta koulusta sais päättää niin tokihan mä nyt haagaan sit menisin, kun se on niin eliittiblingblingjoumatöfakömustatuleesunpomos-koulu. söisin siellä sit muutaman kuukauden ja kävisin opiskelijakortilla halvalla taidenäyttelyissä ja menisin sit johonkin oikeesti tositosi ihanaan kouluun. puuh. helsinkiin muutan, jos johonkin valitaan.
mulla on ollut ihan ok esimiehiä, joskin just toi auktoriteettiongelma tai oikeastaan sen puute. mun mielestä esimiehen ei kuulukaan olla mikään kaveeraaja, joskaan en itse haluaisi olla kuitenkaan se henkilö, joka paremmin tunnetaan nimellä Vitun Mulkku. kaveripomoissa on useimmiten se vika, etteivät ne uskalla sanoa suoraansitä negatiivista palautetta ja silloin voi tulla vähän ongelmaa.
se mikä itseäni on mietityttänyt jo tovin on, että miksihän vaaditaan joustamaan, mutta ei itse olla siihen valmiita..
itse esimiehenä varmastikin panostaisin erityisesti hyvinvointiin ja siihen, että osaisin ottaa myös negatiivista kritiikkiä vastaan. toivoisin, että mulle voisi puhua kaikesta ja pitäisin varmaan jotain vapaaehtoisia kahdenkeskisiä juttutuokioita välillä plus perjantain pullakahvit, jossa käydään läpi viikon tapahtumat ja tsekataan seuraavat. mikään ei ole niin vittumaista kuin huono perehdytys tai se, ettei oma työnkuva ole kunnolla selvillä.
mierolainen, no just kaveerausjuttu. en tiedä, sanotaan näin, että jotkut onnistuvat yhdistämään sen, että bisnes on bisnes ja jos tulee sanottua tiukasti niin se ei vaikuta vapaa-ajan viettoon samojen ihmisten kanssa. siihen vaaditaan kuitenkin sitä, että molemmat puolet tajuaa homman eikä loukkaannu verisesti ystävänä, jos tulee jotain työhön liittyvää sanomista vaan ottaa sen ihan ammatin kannalta vaan.
kannustaminen ja motivointi on kans ihan ykkössijalla. kyllä ihminen tekee parempaa jälkeä, jos se saa siitä hyvää palautetta. kaikkihan sen tietää, että on kiva kun kehutaan ja että saa kuulla osaavansa jonkun asian.
Lähetä kommentti